9 - Aivoinfarktiriski

Isälläni oli aivoinfarkti 20 vuotta sitten. Siitä jäi jäljelle heikentynyt puhekyky (sammaltaa) ja liikuntakyky (kykenee kävelemään, mutta ei esim. juoksemaan tai hyppimään). Se, että isälläni on ollut aivoinfarkti, tarkoittaa, että minullakin on suurempi todennäköisyys saada se. Lihavuus puolestaan myös lisää riskiä sairastua.
En halua sairastua, en halua ottaa sitä riskiä, että joutuisin vaikkapa viettämään loppuikäni pyörätuolissa. Tämä on siis todellakin yksi painavimmista syistä laihtua.

Eilen olin niin totaalisen väsynyt, etten jaksanut kirjoittaa blogia. Eilinen kuitenkin meni ihan hyvin, vaikka olin mummolassa ja kiusauksia oli, en syönyt mitään ylimääräistä! Mummo otti ruokavalio-asiani ihan hyvin, luulin hänen haukkuvan minut lyttyyn, mutta sen sijaan hän olikin kannustava ja kehaisi, miten hyvä on että yritän laihtua. Vähän mummo kyllä napisi mm. vaaleasta leivästä, jota söin (kuului dieettiin), sekä siitä, etten juonut maitoa, kun mummon mielestä aina pitäisi syödä tummaa leipää ja juoda paljon maitoa. Mummo myös hieman kiusasi minua mansikoilla, muttei pakottanut syömään.
Eilen oli loppupäivästä joku ihan älytön hiilarihimo, teki mieli käydä kaupasta ostamassa mustikkatäytepitkoa, mutta en tehnyt sitä! Tosin vieläkin on kiusaus päällä, vähän lievempänä kuin eilen, mutta taistelen sitä vastaan ja uskon, että selviän sortumatta.

Jotenkin vaikea uskoa, että mennään jo kuudetta päivää ilman sortumisia. En ole varmaan ikinä päässyt näin pitkälle laihdutuksessa. Olen todella ylpeä itsestäni! Vaakakin näytti tänä aamuna 113,1 kg eli 3,7 kg on lähtenyt. Huomenna oletan, että luku alkaa 112:lla. Siitä onkin enää pari kiloa matkaa 110 kg:n tavoitteeseen ja palkintoon!

"Anterior hand raises and side lunges"

Shrediä olen tehnyt uskollisesti, tänään tosin on lepopäivä lihasten palautumista varten, mutta huomenna jatkuu taas! Jaksan jo tehdä "anterior hand raises and side lunges"-harjoitusta pitämättä lepotaukoa!

Mietin tässä, onko parempi laihduttaa vain koko ajan, vai pitääkö aineenvaihdunnalle pitää ns. "boostipäiviä", kuten olen kuullut, ja tämän kahden viikon jälkeen pitää yksi päivä suuremmalla kalorimäärällä? Suuremman kalorimäärän päivä kyllä kieltämättä houkuttaisi, mutta onko se hyväksi vai pahaksi? Kertokaa ihmeessä kokemuksianne!

8 - Itsetuntoni on surkea

Luulen huonon itsetuntoni ja ihmismassojen pelkoni johtuvan suurelta osin ylipainosta. Tai ainakin usein, kun näen jonkun ihmisen katsovan minua, ajattelen, että hän tuijottaa varmaankin läskejäni. Monessa paikassa myös vertailen itseäni muihin - "tuokin on minua laihempi, samoin tuo, ja tuo, ja tuo... eikö täällä ole ketään minua lihavampaa?" Pelkään myös nähdä vanhoja tuttuja ihan siksi, etten halua heidän näkevän, miten olen lihonut.

Tänään vaaka näytti 114,3 kg eli jo 2,5 kg on lähtenyt! Olin niin iloinen, kun tänä aamuna vaaka näytti kyseisiä lukemia. Nestettähän tuosta saattaa olla iso osa, mutta on tämä ainakin alku! Tällä menolla 110 kilon alitus ei ole kaukana.

Perjantai hieman pelottaa dieettini kannalta, sillä olen silloin menossa isoäitiäni katsomaan, ja mummothan tunnetusti syövät ja syöttävät kaikenlaista voikermakalorihöttöä. En saisi syödä sitä, en saisi syödä mitään, mikä ei kuulu dieettiini. Olen suunnitellut ottavani omat eväät mukaan ja sanovani tiukasti EI kaikelle, mitä mummo tarjoaa, mutta riittääkö se? Sorrunko kuitenkin mummon maanitellessa ja (tuttuun tapaansa) haukkuessa ruokailuvalintojani? Toivottavasti en.

Tänään katsoin Suurinta Pudottajaa ja sain sieltä kovasti inspiraatiota omaan projektiini. Harmittaa, ettei itsellä ole kuntopyörää, sitä olisi ollut mukava polkea samalla, kun katsoo. Pieni crosstrainer kyllä löytyy, mutta siinä ei ole niin mukava kuluttaa aikaa kuin kuntopyörällä.
Shrediä olen myös tehnyt tänään, ja sen huomaa, olkavarret ovat taas kipeinä. Tietääpähän ainakin tehneensä jotain.

Huomiseen tai viimeistään ylihuomiseen!

7 - Nivelet eivät kestä ylipainoa

Pahimpia puolia ylipainossa on se, että nivelet alkavat sanoa lonks, kräks, poks ja naps. Niin ainakin minun polveni ja nilkkani jo sanovat, kun harrastan liikuntaa. Vasen polvi on usein kipeä. Uskon sen johtuvan ylipainosta.

Olen havainnut varsinkin polvinivelten napsumista tehdessäni tuota Shrediä, mutta en ole välittänyt siitä - joskin olen pyrkinyt tekemään liikkeet todella huolellisesti, ettei yksikään nivel sano kokonaan sopimusta irti. Toivon mukaan napsuminen ei ole merkki mistään pysyvästä vauriosta, vaan se loppuu kun saan kiloja karistettua...

Tänään on ollut hyvä päivä. Shredin tein ihan mielelläni, olen syönyt kuten on kuulunutkin eli sairaaladieetin mukaan, joskin koko ajan tekisi mieli napostella jotain, mutta en ole antanut houkutukselle periksi. Mikään älytön hiilarihimo ei kuitenkaan ole päällä, kuten esimerkiksi eilen oli.

Tähän päiväänhän kuului:

Aamupala: Kuppi kahvia, sokeripala.
Lounas: Iso pihvi, vihreää salaattia ja omena
Päivällinen: Paksu viipale kinkkua, 1 ½ dl maustamatonta
jogurttia.

ja minulla on tästä vielä se omena syömättä, joten ihan hyvin menee. :) Päivällisen olisin tosin voinut syödä vasta siinä viiden-kuuden pintaan, mutta se nyt meni, omena tosiaan vielä odottelee.

Vähän on ollut rahahuolia, sain yllättäviä laskuja ja tilillä on tällä hetkellä 20€ ja sillä pitäisi pärjätä... hetkenä minä hyvänsä voi tulla rahaa, mutta viimeistään vasta ensi kuussa. Tosin saan varmaan mummolta rahaa kun käyn siellä. Eikä tässä sinänsä mitään hätää ole, isäkin sanoi että hän lainaa jos tulee paha tilanne. Joten kaipa tässä pärjätään. Rahavaikeuksien takia en kyllä aio dieettiä lopettaa.

Päätin muuten, että sitten kun 110 kg alittuu, palkitsen itseni jollain. Se ei tule olemaan mitään herkkujen mässäystä eikä ruokaa noin yleensäkään, vaan esimerkiksi jokin asuste (vaatteita en aio näihin mittoihin enää ostaa), Valdalle tai Arulle jotain (tykkään ostaa lemmikeille kaikkea, joten tämä palkitsee siis minutkin), meikkituote tai mikä nyt (raha)tilanteeseen sopii. Voisin tätä palkitsemista harrastaa oikeastaan viiden tai kymmenen kilon välein, niin saisin siitäkin lisää motivaatiota...

Taidanpa lähteä tästä vielä pyörälenkille, kun on tylsää ja tuntuu siltä että voisi vielä vähän liikkua. Nähdään taas!

6 - En löydä kokoja vaatteista

Vaatekaupat ja vaateostoksilla käynti on aivan kamalaa nykyisin. Tuntuu, että joka kaupassa tuijotetaan pahalla silmällä tällaista läskilolloa, joka yrittää siitä kauniista pikkutopista löytää sitä XXL-kokoa. Eikä sitä tietenkään löydy, eihän niitä kauneimpia vaatteita ole minulle tarkoitettu jo ihan senkin takia, etteivät mokomat näytä enää hyviltä päällä... Ja jos satunkin löytämään vaikkapa farkuista sen XXL-koon, niin kyseessä ovat tietenkin pillilahkeiset, sääriläskejä korostavat, matalavyötäröiset, kiristävät ja kaikki vatsamakkarat esiin pullauttavat teinihousut.
Siihen on tultava muutos. Aion vielä tämän elämän aikana pystyä ostamaan itselleni koon 36 vaatteita. Ja se ei onnistu, jos en itse tee asian eteen jotain.

Sairaaladieettiä PITI olla koko viikonloppu, mutta molempina päivinä tuli sisko käymään täälläpäin ja teimme vähän muuttohommia isämme luona. Sisko oli sitten ostanut molemmiksi päiviksi ruokaa, ja yritin kieltäytyä, mutta kun en syytä kieltäytymiselleni saattanut (= kehdannut) sanoa, niin eihän siitä mitään tullut. Sunnuntaina sitten pläjäytin siskon lähtiessä; hei sisko, olen laihiksella, en siksi halunnut syödä mitään lihapiirakoita. "Olisit sanonut!" No joo joo, mutta kun en pystynyt. Olisi kyllä ollut parempi, jos olisin saanut sanottua... Mutta nyt se on sanottu ja toivon mukaan näitä tilanteita ei enää tule.

Tänään kuitenkin dieetti on mennyt hyvin. Nälkä on vaivannut yllättävän vähän, vettä on tullut juotua tarpeeksi (minulla on litran pullo, jonka täytän aamulla ja toisen kerran iltapäivällä ja katson, että illalla pullo on tyhjä). 30 day shrediä tein tänään ensimmäisen kerran ja voi jestas, se on kamalaa! Tai no ei nyt sinänsä kamalaa, tietääpähän ainakin, että tuosta tulee jotain tuloksiakin, kun hiki virtaa ja tekee mieli heittää hanskat tiskiin. Muutama lyhyt tauko oli pakko pitää kesken kaiken eikä kaikkia liikkeitä tullut tehtyä ihan täysillä, mutta pidän tuota kuitenkin saavutuksena tällaiselle nollakuntoiselle.

Inspiraatioksi 30 day shred results-kuvia. Tähän minäkin pyrin!

5 - Mitään hyvää ei voi syödä tuntematta omantunnontuskia

Tämän kertainen syyni laihduttaa on se, että mitään hyvää en voi syödä tuntematta omantunnontuskia. Niin kävi tänäänkin. Ja syystä.

Harkitsin hetken, kehtaanko kertoa tätä edes tänne, mutta jos en voi olla täällä rehellinen, niin en sitten missään. Tein jotain tosi naurettavaa ja sorruin sairaaladieetin ensimmäisenä päivänä. Tiedetään, säälittävää, mutta ei auta itkeä kun maito on jo maassa :( Sen vannon, etten enää ikinä mene nälkäisenä kauppaan, sillä sen tein nyt ja siellä se kiusaus sitten iski. Ostin ja söin jäätelöä.

Edes vähän olen edistynyt. Pystyn nimittäin nyt heti ajattelemaan, että huomenna on uusi päivä ja silloin yritetään uudelleen entistä tiukemmalla niskalenkkiotteella, kun aikaisemmin yksi sortuminen tarkoitti, että hommat loppuivat siihen ja en laihdu ikinä. Tällä vauhdilla en tosin laihdu ikinä muutenkaan... Mutta ei auta kuin yrittää, kuten yksi kommentoija totesi (jotenkin näin); on kaksi vaihtoehtoa, joko jatkaa samalla linjalla ja lihoo vain tai sitten muuttaa asioita.

Aion huomenna aloittaa Jillian Michaelsin 30 day shredin. Eräs kommentoija suositteli sitä ja aion kokeilla. Tässä on kyllä taka-ajatus; tiedän, että kun liikun, en raaski niin helposti heittää kaikkea liikunnasta saatua hyötyä hukkaan mässäämällä.

Täytyy taas motivoida itseä jotenkin, joten hain nättejä vaatteita netistä. EMP:n mekkolinjalla mennään.

4 - En voi ratsastaa tai ajaa hevosia

Ratsastus oli minulle aikoinaan hyvin rakas harrastus, jota harrastinkin kymmenisen vuotta aktiivisesti. Kävin useita kertoja viikossa hoitamassa hevosia ja liikuttamassa niitä, minulla oli ihana hoitohevonen, jolla sain ratsastaa niin paljon kuin mieli teki, lisäksi kävin viikoittain ohjatulla tunnilla. Myöhemmässä vaiheessa, kilojen alettua pikkuhiljaa hiipiä vyötärölle, siirryin ravipuolelle ja opettelinkin raviharrastuksen alkeet, mutta lopetin homman lyhyeen kilojen kertymisen jatkuessa yhä vain. Tämä tapahtui kolme vuotta sitten. Sen koommin en ole edes koskettanut hevosta.

Yksi laihdutukseni päämääristä onkin päästä taas hevoshommiin käsiksi. Olisin iloinen, jos vaikka saisin vain rapsutella hevosia ja hoitaa niitä. Voisinhan minä sen tehdäkin, vaikka heti, kunhan en selkään kiipeäisi, mutta en kehtaa ilmestyä tallille tämmöisenä löllökasana. Aion siis odottaa, kunnes olen taas edes siedettävissä mitoissa, ja alkaa sitten kysellä, josko jokin ravitalli tahtoisi ottaa minut tallitytöksi. Hyvää liikuntaahan tallityötkin ovat.

Sairaaladieetti ei alkanut tänään, vaan se alkaa huomenna. Tiedän, kuulostaa erittäin typerältä ratkaisulta, mutta syykin sille kyllä löytyy, pihvit (joita sairaaladieetti sisältää) kun ovat tarjouksessa vasta huomisesta alkaen :D Tänään olen kyllä syönyt kevyesti, tämä ei ollut mikään syy alkaa mässäilemään.
Huomenna siis, ja jotta en lipsuisi (= jotten kehtaisi lipsua), kerroin isälle vähän projektistani. Tai no, voiko sitä sanoa kertomiseksi, minä kun sanoin, että "minulla on eräs projekti jonka vuoksi en juo kahvia kuin aamuisin seuraavaan kahteen viikkoon". Minä kun olen aika ahkeraan ravannut isän luona kahvilla viime aikoina ja nyt piti sitten sanoa, että kahvia en juo. Sairaaladieetti nimittäin kieltää kahvin juonnin pitkin päivää. Isä ei kylläkään siis tiedä dieetistä olevan kyse, mutta luulen, että hän vähän arvaili jotain.

Tulin tuossa katselleeksi EMP:n vanhaa kuvastoa, ja sieltä löysin vaikka mitä inspiraatiota laihdutukseen! Mm. tämän:

EMP:llä on vaikka mitä ihania vaatteita, ja juuri minun tyylisiäni! Tosin en ole hirveästi mekkoihmisiä, mutta juhlissa kyllä käytän niitä ja mekot ovat mielestäni kauniita kauniin kantajan yllä, joten ne toimivat hyvinä inspiraation lähteinä.

Ei tällä kertaa tämän enempää, kuulemiin!

3 - Herkut maksavat liikaa

Täällä taas, en ole blogannut koska laihdutus ei ole edennyt mihinkään. Tai no, vaaka väittää että olen laihtunut puoli kiloa, vaikka olen syönyt mitä sattuu. Osaksi syynä oli rahahuolet. Jouduin hakemaan mummolasta ruokaa itselleni ja se oli sitä perus mummojen täysmaitovoikermasokerihöttöä. Osaksi syynä oli inspiraation totaalikatoaminen, mitä häpeän kovasti.


Palasin kuitenkin mielessäni syihini laihduttaa, erityisesti siihen diabetesriskiin ja niihin kauniisiin naisiin, joita edelliseen postaukseeni laitoin, ja ajattelin, että jos minä itse en tee tälle asialle jotain, niin olen ja pysyn läskinä. Kukaan muu kuin minä itse ei voi tehdä minusta taas normaalimittaista.

On siis aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Merkiksi siitä muutin blogin ulkoasuakin. Olkoon tämä nyt sitten uusi alku, jälleen uusi yritys laihduttaa. Ja toivottavasti viimeinen sellainen.

Otsikosta sen verran, että herkut tosiaan maksavat. Vetäisin aikoinaan kevyesti suklaalevyn päivässä nassuun ja lisäksi vielä jotain karkkia, ja kun karkkipussin ja suklaalevyn ostaa niin hintaa tulee jo viidettä euroa. On siis senkin kannalta parempi köyhän opiskelijan jättää herkut vähemmälle.

Tämän päivän syön kevyesti ja huomenna aloitan sairaaladieetin. Aika raju veto, mutta uskon pystyväni siihen ja uskon, että tämä on hyvä tapa saada laihdutus kunnolla käyntiin. Huomenna bloggaan, miten ensimmäinen päivä sairaaladieettiä meni!

2 - Tunnen olevani kauniimpi laihana

En yritä väittää, etteikö lihavakin voi olla kaunis. Itse vain pidän itseäni kauniimpana laihana kuin nykyisissä valasmitoissani.

Inspiraatioksi pukkaa kuvapostausta tämän lyhyen tekstinpätkän kera.

1 - Diabetesriski

Ensimmäinen, yksi suurimpia syitäni haluta olla taas normaalimitoissa on diabetes- eli sokeritautiriski. Tein itseäni herättääkseni Diabetesliiton riskitestin ja sain siitä 16 pistettä seuraavan tuomion kera:
Riskisi sairastua tyypin 2 diabetekseen kymmenen vuoden kuluessa on suuri: arviolta joka kolmas sairastuu.
Suorastaan hätkähdin luettuani tuon tekstin; joka kolmas sairastuu. Joka kolmas. Se tarkoittaa siis, että minulla on 33% mahdollisuus sairastua kakkostyypin diabetekseen. Tälle lihavuusasialle pitää siis todella tehdä jotain, ennenkuin on liian myöhäistä.

Joku saattaa miettiä, miksi en kirjoittanut heti edellistä postausta seuraavana päivänä uutta blogimerkintää, kuten lupailin. Syy oli se, etteivät viime päivät ole laihdutuksen osalta sujuneet ollenkaan. Olen vain mässäillyt ja motivaatio on ollut tiessään. Tänään kuitenkin päätin, että nyt se loppuu, ja nyt illalla olen pysynyt tiukasti ruokavaliossa. Saa nähdä, miten on aamulla. Varmuuden vuoksi hävitän kyllä kaikki herkut jääkaapista ja kuivakaapista, ei ole sitten vierasvaraa kahvivieraille, mutta sille nyt ei voi mitään.

Vähän siitä ruokavaliosta. En ole tehnyt itselleni mitään tarkkaa ruokavaliota, mutta pidän päiväruokana kahdesti päivässä keiton tai salaatin; pinaatti-, nokkos- tai kasvissosekeittoa, ehkä myös tomaattikeittoa, vaihtoehtoisesti salaattia, jossa voi olla vähärasvaista kanaa. Lisäksi syön kananmunia, raejuustoa sekä hedelmiä (banaania, nektariineja, persikoita, sillä näitä on usein tarjouksessa - omenaa en pysty syömään). Syön myös Piltin marja- ja hedelmäsoseita. Ei niitä, missä on jogurttia, vaan 100% marjaa tai hedelmää sisältäviä. Pyrin juomaan paljon vettä, mutta juon myös light-colaa - tiedän, se on epäterveellistä, mutta ei sisällä kaloreita juuri ollenkaan ja tuo kaivattua makeutta päivään. Pyrin jättämään colan vähitellen kokonaan pois. Juon myös teetä, ja vaikken oikein usko ihmelaihdutusvalmisteisiin, tunnustan juovani Laihduttajan paras ystävä-teetä.


Tuo on siis yrttiteetä, josta kerrotaan Forsmanin nettisivuilla ja pakkauksen kyljessä seuraavaa:
Auttaa pudottamaan painoa luonnollisella tavalla. Poistaa nälän tunnetta, nopeuttaa aineenvaihduntaa ja poistaa voimattomuutta. Sisältää mateen lehteä, sitruunamelissaa, vihreää oolongia, tuomenkukkaa, ruusunmarjaa, hibiscusta, omenanpaloja ja anista. Mausteena mansikkaöljy. Hauduta 5-8 min.
Tätä saa ainakin täällä päin S-ryhmän kaupoista ja hinta oli muistaakseni alle kolme euroa paketti. Tuota menee teelusikallinen per kuppi. Ja on ihan hyvän makuista, eikä tarvitse sokeria.

Nyt mennään kuitenkin Valdan kanssa ulos. Bloggaan taas muutaman päivän sisään, katsotaan josko saataisiin ruoka-aiheisen postauksen rinnalle jotain liikunta-aiheista. ;)

Prologi

Hei vain ja tervetuloa lukemaan blogiani So Many Reasons To Chase My Dreams, eli peruskouluenglannilla "niin monta syytä jahdata unelmiani". Mikäli se ei jollekin vielä selvinnyt, kyseessä on siis laihdutusblogi. En bloggaa anoreksiasta, en bulimiasta enkä mistään muustakaan syömishäiriöstä - no, ellei sitten vaikeaa lihavuutta lasketa syömishäiriöksi - vaan yrityksestäni pudottaa kymmenet ja taas kymmenet liikakiloni niin, että ne pysyvät poissa.

Olen 20-vuotias eteläsuomalainen opiskelijatyttö. Pituudeltani olen 167 cm pitkä ja painoa on hävettävät 117,7 kg, Olen siis vaikeasti, jopa sairaalloisesti lihava.
Miten pahalta tuntuikaan myöntää se edellisessä lauseessa. Pitkän aikaa olen kieltänyt oman lihavuuteni, kieltänyt sen, ettei tämä ole enää tervettä, että minun täytyy jo muistakin kuin pelkistä ulkonäköseikoista laihduttaa. Olen kyllä pitkän aikaa ajatellut laihduttamista ja välillä yrittänytkin sitä tyylillä "no huomenna sitten alan laihduttamaan", mutta eihän siitä ole mitään tullut, olen vain lihonut lisää.
No, joka tapauksessa, vähän lisää itsestäni. En erittele missään vaiheessa bloggaamista kovin tarkasti, missä kaupungissa asun tai muitakaan sellaisia tietoja, joista minut saattaisi tunnistaa. Bloggaan siis täysin anonyymisti nimimerkin takaa. Jos joku haluaa tutustua minuun tarkemmin, minuun voi ottaa yhteyttä kommenteissa ja jättää sähköpostiosoitteensa, niin otan yhteyttä.
Asun yksin. Tai no, en ihan yksin - minulla on sekarotuinen koira sekä viljakäärme. Koira tottelee tässä blogissa muutettua nimeä Valda ja käärme on muutetulta nimeltään Aru. Koirasta en tule julkaisemaan kuvia, sillä se saatetaan tunnistaa kovin helposti, käärmeestä sen sijaan voin joskus pari kuvaa räpsäistäkin.
Niistä kuvista muutenkin. Joitain kuvia saatan elämästäni julkaista, mutta kuten totesin, pidän blogia anonyymisti ja tulen esimerkiksi sensuroimaan kasvot, jos niitä kuvissa näkyy, ja kuvaamaan sellaisissa paikoissa, mistä asuntoani ei tunnisteta. Joku saattaa ihmetellä, miksi moinen salamyhkäisyys. Syy on yksinkertainen; minua hävettää. Hävettää tunnustaa, että laihdutan. En tiedä, miksi, kaipa se on joku tunnustus myös sille, että tiedän olevani lihava, eikä sitä ole kiva kuuluttaa kaikille. Mutta jos onnistun laihdutuksessa, lupaan blogini päätteeksi julkaista itsestäni naamasensuroimattoman kuvan uusissa mitoissani!

Kuvia nykyisistä valasmitoistani, otan vertailukuvia aika-ajoin.

 Painoa siis löytyy tuo 117,7 kg (kyseinen paino oli keskellä päivää ruokailun jälkeen otettu, otan vielä huomenna aamupainon ja päivitän sen lähtöpainoksi sivuun), vatsanympärystä on 129 cm (navan kohdalta mitattu).

Vähän tämän blogin kirjoittamisesta. Prologin jälkeen tulen aloittamaan jokaisen tekstini yhdellä syyllä laihduttaa. Tämä on mielestäni hyvä keino muistuttaa itseäni siitä, miksi tavoittelenkaan unelmaani olla taas laiha. Jatkan tätä systeemiä niin kauan kuin syitä riittää, eli varmaan aika monta kertaa.

En enää aloita laihdutusta "huomenna", vaan aloitan sen nyt heti, mutta koska tämä(kin) päivä on muuten mennyt mässätessä, alan pitämään ruokapäiväkirjaa ja muuta vasta huomenna. Joten - huomiseen!